28.6.2008

Alku

Olen jo noin vuoden ajan pähkäillyt blogin perustamisen kanssa, joten nyt päätin vihdoin rohkaista mieleni ja aloittaa. Koko homma alkoi omalta tuntuvan nimen keksimisellä. Rapsutuksia kuvaa mielestäni hyvin atoopikon, näpertelijän ja koiraihmisen arkea.

Tämä blogi on ennen kaikkea paikka, johon saan työni esille ja voin kirjoitella arjen kummallisuuksista. Mukana seikkailevat Suomenlapinkoirat seniori Hero ja kenties myös juniori Kassu.

Neuleblogien värikkääseen maailmaan tutustuin pari vuotta sitten vahingossa kun etsin käyttökokemuksia eräästä langasta. On ihanaa huomata, että on olemassa muitakin ihmisiä joille langat puhuvat!

Tervetuloa Blogiini!

Ei kommentteja: