31.7.2008

Viikon koirakuva nro 3

Tämän viikon koirakuvan aiheena on mustavalkoinen. Tässäpä teille kuvatus, jossa Hero tutkailee omasta pohjavillastaan ja lampaanvillasta tehtyä sukanvartta ja lankakerää. Taisivat läpäistä laaduntarkistuksen, koska sain tehtyä sukat valmiiksi:)

Sama kuva on värillisenä täällä (rullaa sivua alemmas). Sieltä löytyy myös tarinaa Bää-Vuf-sukkien valmistumisesta. Kiitos Annelle mielenkiintoisesta kokeilusta!


Ps. Välipala-neulekkin on kovaa vauhtia valmistumassa. Teen sen verran kerrallaan kuin sormet antavat myöden. Ovat meinaan aikas kipeät, haavaumia ja vesikelloja... Huih.

28.7.2008

Aloituksia

Blogimaailmassa on liikkeellä hyvänlaatuista startiittia, joka on kaksi vaiheinen. Ensimmäisessä vaiheessa haaveillaan ja silitellään lankoja sekä tutkitaan erilaisia ohjeita. Toisessa vaiheessa aloitetaan ainakin kaksi ja kokeillaan vähintään kolmea eri ohjetta. Yleensä tämä vaihe johtaa suureen turhautumisen tunteeseen ja purkamiseen.

Itse olin todella kauan vaiheessa yksi, koska kävin lähes kaikki marinoituneet lankani ja (toppi, bolero, hihatin) ohjeeni läpi. Tietysti varovasti silitellen ja hyvin pohtien. Toinen vaihe oli mielestäni paljon tuskallisempi, koska koin valinnanvaikeuden mahdottomaksi. Näin ollen kokeilin ainakin neljää eri mallia ja purin saman verran. Kädet hikosivat ja turhautuminen jatkoi kasvamistaan, joten päätin jättää homman jäähylle ja mennä koiran kanssa ulkoilemaan.

Todistusaineistoa startiitista. Oliviat olivat jo lähes puolessa välissä aloitettua työtä, kun huomasin tekeväni liian pientä kokoa... (kuvassa on muuten yksi kutomistani matoista)

Ulkoileminen oli oikeastaan todella mukavaa, varsinkin kun aurinko päätti lämmittää oikein kunnolla. Oli jo aikakin, koska ainakin kalenterin mukaan kesän pitäsi olla parhaimmillaan:)

Suuntasimme koiran kanssa Ruissaloon koirien uimarannalle, jossa seniori pääsi vilvoittelemaan. Itse en uskaltanut varvasta enempää kastaa, koska merivesi tuntui vilpoiselta. Pääasia kuitenkin, että Hero pääsi kastautumaan ettei lämpöhalvaus iske.

Tässä ravistellaan välillä turkkia niin, että kuvaajakin kastuu:D

24.7.2008

Tervehdys kesäiseltä torilta

Nimittäin Salon iltatorilta. Päätin vapaapäivän kunniaksi lähteä ajelulle naapurikaupunkiin. Kerrankin aurinko uskalsi tulla pois pilven takaa ja paistoi oikein täydeltä terältä. Ihanaa, kun on lämmintä ja ihmiset ovat iloisella mielellä:)

Jostain kumman syystä en tällä kertaa löytänyt mitään suurempaa, joten kirppistutkani taisi olla hieman kesätunnelmissa. Toisaalta ei haittaa koska minusta oli mukavaa kuljeskella ympäriinsä ja tutkailla tarjontaa. Törmäsin torilla myös vanhuksiini ja pariin vanhaan tuttuun, joten tulipa käytyä kahvilla ja vastapaistetulla donitsilla. Miten hyviltä ne maistuvaitkaan...

Tässä vanhusten löydöt. Ihana sydämen mallinen piirakkavuoka. Tätä voisi kyllä joskus lainata ja tehdä vaikka aina niin hyvää mustikkapiirakkaa. Herneetkin löytyivät samaisesta paikasta ja toimivat mainioisti aasinsiltana omalle löydölleni:D

Olen ihaillut Veicon koruja monissa eri tapahtumissa, kuten esimerkiksi Tampereen kädentaidon messuilla, enkä ole osannut päättää minkä väriset ja minkä malliset korut haluaisin. Tänään kävi niin hyvä tuuri, että kun olin jo lähdössä kotiinpäin niin, eräältä pöydältä löytyivät sekä korva- että kaulakoru ja vielä edullisesti.

Täytyy ilmeisesti edelleen totutella käyttämään vihreää:) Lakritseja ehdin jo maistaa paikanpäällä ja huomata pussissa tekstin "anisöljy", joten jännityksellä odottelen tuleeko ihottumaa vai ei... Toivon mukaan tietenkään ei. Täällä ilmoittauduttiin vapaaehtoisiksi lakritsin syöjiksi, jos ne eivät minulle sovi:D

Lopuksi vielä utelisin, että kuka on ensimmäinen tilaajani? *huhuilee* Vai pidetäänkö hullua jännityksessä ja kerrotaan vasta jouluna:D

22.7.2008

Karvainen pihakaivuri

Täällä on havaittavissa päättämättömyyttä seuraavan käsityön suhteen, joten tässäpä hieman tunnelmia toissaillalta.

Töistä kotiuduttani minua odotti vastaanottokomitea, joka oli jokseenkin pohdiskelevan oloinen.

Kuvat ovat hieman epätarkkoja, koska tuli kiire hakea kamera, eikä niissä valitettavasti ole ääniraitaa mukana, mutta koitan selostaa tilanteen mahdollisimman hyvin. Oli muuten naurussa pitelemistä :D


"Nyt kun olen tervehtinyt äänekkäästi ja ilmoittanut, että kaikki ovat kotona niin voisinkohan suorittaa ihan pikkuisen kaivurin virkaa, Hm." "Eihän nuo ihmiset kuitenkaan mitään huomaa, eihän..."

"No niin, nyt näkyy jo hieman perustuksia. Voisikohan joku tuoda hieman valoa tänne tunneliin?" *raaps, raaps, lääh, kuops, mur, vuh, kuops*

"Mitä tuokin tuossa kameran kanssa häärii ja häiritsee tarkkaa työtä?" "Pöh, täytyyhän tämä tehdä kunnolla loppuun asti." *vuf*

"Jahas, sitä on sitten kaivettu viime viikkoinen luukin tänne alle. Hm. Mitähän täältä seuraavaksi löytyy..." *mur, lääh, vuf, kuops, mur, raaps*

"Taidanpa huilata hetkosen ennen seuraavaa tutkimuskaivuuta. Kylläpä oli janottavaa puuhaa... Onneksi nuo ihmiset ovat sentään ymmärtäneet jättää tarpeeksi monta vesiämpäriä ( 3 ämpäriä sadevettä kukkien kastelua varten) lähettyville, jottei tarvitse janoissaan olla." *lääh, lääh, slurp, lääh, latkis, latkis, slurp, latkis*

16.7.2008

Mustikkapiparijakku

Nodih, nyt se on valmis ja kuvattu:) Tosin mallia väsytti pitkän työpäivän jälkeen ja kuvaushetkellä tuuli ja auringonpaiste vuorottelivat, joten kuvista meinasi tulla aika häikäiseviä ja lennokkaita. Tässäpä kuitenkin muutama kuvatus, jotka säästyivät sensuroinnilta, olkaapa hyvät.



Jostain kumman syystä minulle tulee tuosta Bambu-langan väristä mieleen mustikkamaito ja jakun reunuksesta pipari joten pääten antaa jakulle nimeksi Mustikkapipari.
Työn edetessä ilmeni ristiriitaisia ja kauhunsekaisia tunteita työtä kohtaan, koska käsialani on ilmeisesti muuttunut viime virkkauksesta löysempään. Tai sitten katselin liian jännittäviä ohjelmia virkatessa :D Näin ollen jakku on hieman pidempi (56cm) kuin ohjeessa mainittu 51cm, mutta toisaalta se on hyvä asia, koska tiedän että olisin koko ajan kiskonut liian lyhyttä helmaa
alemmas.
Malliltaan jakku on aika löysä, joten suosittelen tekemään pienemmällä koukulla jos mahdollista. Itse en halunnut raastaa hermojani 2,5mm koukulla, koska halusin jakun valmiiksi äitini syntymäpäiviä silmällä pitäen.

Kuvassa päälläni on myös yksi viime kirppisreissun löytöjä, nimittäin valkoinen, lasten kokoa oleva (!?) , minihame. En muuten ole mahtunut lasten kokoihin sitten yläaste-aikojen... Hm.

Tämä kuva on mielestäni koko kuvaussession hauskin, koska varjoleikki näyttää ihan Peter Panin touhulta:D

Nimikointinauhakin pääsi käyttöön asti. Siinä on lampaan kuva ja toisella puolella teksti, jossa lukee "omin käsin tehnyt Linda"

En laittanut jakkuun nepparia, kuten ohjeessa, vaan Sipin tekemän kauniin nalle-rintaneulan. Kiitos vielä kerran Sipi! Kaulassani on lapinkoirakoru, jota ilman tunnen oloni jotenkin alastomaksi, joten se kulkee mukanani lähes aina.

Virkattu jakku

Ohje: Moda 4/2008, koko xs
Lanka: Novita Bambu farkunsininen 300 g
valkoinen 10 g
Koukku: 3 mm
Muuta: Mukavan oloinen jakku, kunhan totun väljään
mitoitukseen. Lanka on ihanan pehmoista ja kauniin
väristä:) Isona miinuksena on mainittava, että lanka sisälsi solmuja ja purkautui...Mur.

Seuraavaksi hakusessa on virkatun tai neulotun boleron ohje, ehdotuksia otetaan mielellään vastaan ;)

13.7.2008

Väliaikatiedotus

Eilinen oli kiva päivä, koska teimme kaverin kanssa pitsaa ja olimme sekä täällä katselemassa jokirannan maisemia ja nauttimassa kylmää juomaa, että täällä (Bremerissä) maistelemassa viiniä ja pelaamassa Trivial Pursuittia. Oli mukavaa olla ilman kellon kurkkimista matkassa:)

Virkkausrintamalla on oltu ahkeria ja saatu virkattu jakku kokoamista vaille valmiiksi. Höyrytetyt ja kostutetut kappaleet ovat tällä hetkellä saunan lauteella kuivumassa. Eli rentoutusta kuiduille parhaimmillaan :D


Huomenna alkaa siis kokoamisurakka ja koristeluiden virkkaus. Oikeastaan pidän näistä viimeistelytöistä, langanpäiden päättelyä lukuunottamatta, koska siinä näkee suuren urakan olevan loppusuoralla ja pääsee vihdoin kokeilemaan valmista vaatetta. Jännittävää...

Lenkkikaverillekkin on oltu mukavia ja ostettu lisää murkinaa, jotta jaksaa vahtia kotia. Nuo nappulat haisevat ihan kalanviljelylaitokselle, mutta pääasia, että koiruus tykkää.



Tarkkasilmäisimmät varmasti huomasivat pienen vaalean jäljen koirun silmän alla. Se tuli lenkillä kun eräs täti-ihminen ei uskonut kun sanoin ettei saa päästää toista poikakoiraa lähelle. Hero ei siis purrut, vaan murisi varoittavasti ja näin tädin pötkökoira hyökkäsi kimppuun. Molemmat koirat olivat tilanteessa hihnassa ja minä Heron kanssa kadun vieressä odottamassa tädin menevän koiransa kanssa ohi.
Säikähdin aika tavalla, koska pelkäsin Heron silmän puolesta. Onneksi välikohtauksesta selvittiin kuitenkin suhteellisen pienellä naarmulla, joka on jo paranemaan päin.

Nyt tämä lähtee tekemään eväitä ja illaksi töihin. Huomiseen!

8.7.2008

Kesävirkkaajan paluu

Minulla taitaa olla samanlaisia kesävirkkaus-oireita kuin Wilmalla
koska sisäinen virkkaajani päätti herätä vasta heinäkuussa. Toisaalta olen kyllä selaillut vanhat käsityölehteni ja ohjeeni läpi tuolta arkiston uumenista, silitellyt lankaehdokkaita ja miettinyt pääni puhki että millaiselle kesähepenelle oikeastaan olisi tarvetta.

Onneksi uusi Moda pelasti turhalta pohtimiselta, koska sieltä löytyi lehden täydeltä toteuttamiskelpoisia virkkuuasioita:) Valikoin mallin nro 4, mutta päätin tehdä sen vain kahdella värillä. Kokeilin sini-valko-ruskea-vaihtoehtoakin, mutta päädyin kuitenkin kaksiväriseen. Näin lankavaraston Bambut riittäsivät vielä toppiin, joka on malli nro 3.



Kolmosen koukulla ja farkun värisellä Bambu-langalla on tehty takakappale ja puolet vasemmasta etukappaleesta. Täytyypä koputella puuta, ettei tämän virkkuun kohdalla tule ongelmia, koska näytin kuvan keskeneräisestä työstä. Sitä on meinaan välillä ollut, blogimaailmassa, liikkeellä. *koputi kop*

Loppukevennyksenä vielä kuva blogivuhkun päiväunista. Jos joku osaa ottaa rennosti, niin tämä karvainen kaveri:)

3.7.2008

Sipulinkuorilla värjäystä

Värjäsin tuossa alkuviikolla lankaa sipulinkuorilla oikein pitkän kaavan mukaan, koska halusin tehdä jokaisen työvaiheen rauhassa.

Koko homma lähti liikkeelle sipulinkuorien metsästyksellä, joten hyppäsin nelipyöräiseen ja kävin auttamassa lähikaupan tätejä sipulilaatikoiden puhdistuksessa. Olivat muuten mielissään, kun tongin laatikot pohjaan asti ja pyysivät käymään useamminkin :D

Operaatio syksyn värien luominen alkoi lankojen vyyhtimisellä, joten tässä lähtötilanne

Langat vasemmalta oikealle:

valkoinen Novita Wool 43 g
harmaa Novita 7 veljestä 97 g
valkoinen Novita Tennessee 74 g

Käyttämäni apuvälineet:

Sipulinkuoria haluamasi määrä, erilaisia lankoja, pari kauhaa, langanpätkiä vyyhtejä varten, keppi kattilaan vyyhtien roikottamista varten (kuvassa näkyvä kepukka on henkarista), kärsivällisyyttä ja uteliaisuutta, iso kattila, liesi, alunaa tai muita kemikaaleja puretukseen jos haluat (itse en käyttänyt), siivilä, Dyno-laatikko tai vastaava iso muoviastia, pari päivää aikaa, kinkkumittari.

Sipulinkuoret, noin 100 g, olivat yön yli likoamassa, jotta väriä irtoaisi mahdollisimman paljon.


Seuraavana päivänä keitin kuoria noin tunnin verran, jonka jälkeen siivilöin kuoret pois liemestä ja jäähdytin sen. Oli muuten suttaavaa puuhaa, joten suosittelen esiliinan käyttöä lämpimästi. Hyvänä apuvälineenä toimi Dyno-laatikko. Sellainen musta muovilaatikko, joissa myydään esimerkiksi grillipihvejä tms. Siihen sai kätevästi kipattua kuoret siivilästä.

Näin kauniin väristä lientä sain :)

En käyttänyt alunaa tai muita kemikaaleja, koska minusta aluna jotenkin samensi värin. Ehkä ensi kerralla.

Tämän jälkeen langat pääsivät värikylpyyn. Keitin lankoja noin tunnin verran ja seurasin lämpötilaa, kinkkumittarilla, ahkerasti. Pidin lämpötilaa 80-90 asteessa, jotta langat eivät huopuisi. Tunnin kuluttua otin keitoksen pois liedeltä ja annoin sen jäähtyä yön yli. Langat siis olivat koko yön liemessä, koska olivat liian kuumia huuhdeltavaksi.

Tässä vaiheessa harmaat langat näyttivät vielä ihan vihertäviltä ja valkoiset oranssilta. Jännittävää :)

Aamupäivällä koin sekavia tunteita Tennessee-langan parissa, koska kaunis viljapellon keltainen oli saanut seurakseen kummallisia tahroja. Edes huolellinen huuhtelukaan ei auttanut, joten päätin viskata murheenkryynin valkaisuun. Väri ja tahrat eivät näy kuvassa kunnolla, mutta ymmärrätte varmaan harmitukseni.


Muista langoista sen sijaan tuli, runsaan huuhtelun jälkeen, vallan käyttökelpoisia ja kauniita. Tässäpä teille paahdettua mantelia ja vihertäviä pähkinöitä:)


Yhteenvetona totean, että kyllä kannatti vaikka aikaa kului uskomattoman paljon ja keittiö koki pienen värikylvyn. Kyllä tämä värjääminen on aikas jännittävää, joten taidanpa kokeilla joskus toistekkin :D

1.7.2008

Kun kerran halvalla sai...

Tänään tuli todettua, että jopa kaverin kanssa kahvittelemaan lähteminen on vaarallista. Kahvipaikassa myytiin OC-jaksoja 1€/levy, joten pitihän ne molemmat ottaa mukaan. Tovin turistuamme siirryimme, samassa kiinteistössä olevaan, supermarkettiin, josta pelastin 6 kerää Tennesseetä ja 2 kerää Bambua. Molemmat 1€/kerä. Kun kerran halvalla sai, niin eihän niitä sinne voinut jättää eihän...

Toisaalta Bambuille on jo käyttökohde ja Tennesseet päätyvät kenties hameeksi tai vaikkapa neuletakiksi. Hyviä ehdotuksia otetaan vastaan:D