2.2.2009

Myssäkkä

Sain vihdoin kuvattua tekemäni Mario Myssyn, jota olen yrittänyt saada tänne näytille. Luovutin luonnonvalon ja mallin yhdistämisessä, joten taas sisäkuvaa ja salamavaloa olkaa hyvät.

Mario Myssy

Ohje: Jatalta
Lanka: Alpaka Alvita kaksinkertaisena, 100 g
Puikot: Apua mä en muista! Joko 4 mm tai 3,5 mm pyöröt
Muuta: Ihanan lämmin myssäkkä, mutta ehkä hieman liian suuri minulle. Vallan mainio pakkaskelien kaveriksi:) Ohje oli oikein selkeä ja sitä oli helppo seurata! Varsinkin kavennukset toimivat. Kiitoksia Jatalle!

25.1.2009

Väsymystä ja välipalatöitä

Mihin ihmeeseen ovat kadonneet luonnonvalo, iloiset ihmiset ja aito innostus käsillä tekemiseen? Tuntuu että päivät lipuvat ohi enkä saa mitään aikaiseksi, eivätkä purkkivitamiinitkaan tunnu tehoavan samoin kuin ennen, joten laitan etsintäpartion matkaan ja toivon että se löytää edes hitusen energiaa ja valoisuutta.

Kaikesta saamattomuudestani ja hämäryydestä huolimatta olen kuitenkin saanut jotain valmiiksi asti. Tampesterin messuilla lupasin tehdä äidilleni huivin Solo-langasta, koska hän oli havitellut sellaista jo jonkin aikaa. Olisi taas pitänyt ajatella loppuun asti, että mitä sitä taas tuli luvattua...

Solo-huivi

Ohje: Vihreä Vyyhti
Lanka: Linie 194 Solo, 2 kerää
Puikot: 3,5 milliset bambupyöröt kokoa 40 cm
Muuta: Tämän työn tekeminen takkuili alusta asti, vaikka olin kuullut, että lanka on addiktoivaa neulottavaa. Pöh! Röyhelöt eivät miellytä lainkaan silmääni ja päättely tuotti päänvaivaa, mutta pääasiahan on että saaja tykkää :)

Kaivelin lankavarastoani ja löysin marinoituneet Tahitit ja päätin ryhtyä kokeilemaan koukkuamista. Tässä kohtaa on varmaan hyvä myöntää, että taisi taas tulla haukattua liian iso pala, koska näin silmieni edessä kauniit sohvatyynyt ja tällä hetkellä koukkuaminen tuntuu jokseenkin raskaalta ja hiiiitaaalta. Eh. Koskahan sitä on tarpeeksi fiksu, että oppii aloittamaan uuden tekniikan kokeilemisen jostain pienemmästä työstä...

13.1.2009

Kadonneen valon etsintä

Tämän vuoden ensimmäiset neuleet tulivat valmiiksi jo joulupäivinä, mutta kelpaavathan ne silti esittelyyn?

Ulkona vallitsevasta pimeydestä johtuen kuvaaminen on todella haastavaa, joten pitää jälleen tyytyä tylsään sähkövalaistukseen... Huoh. Tässä nyt kuitenkin kuvatus lupaamastani neuleesta, Rinsessa-kämmekkäät olkaapa hyvät :)

Rinsessa-kämmekkäät

Ohje: Ullan arkistosta omin muokkauksin
Lanka: Kipuapusilkkivillaa Tampesterin messuilta, menekki pieni vyyhti.
Puikot: Addin 3 mm sukkapuikot
Muuta: Annoin kämmekkäät lahjaksi Fammolleni, koska hänellä on reuma. Jään jännityksellä odottelemaan kuulumisia käyttömukavuudesta ja kipuapuisuudesta.

Loppukevennyksenä todettakoon, että eläimet todella ovat laatutietoisia. Ainakin mitä lankoihin tulee. Hero-koiruus nappasi kämmekäs-vyyhdin sängyltäni, heti messuilta tultuani, ja ryntäsi terassille vahtimaan sitä :D Ussin kanssa tästä olikin jo puhetta, mites Viivin laita?

Huomasitte varmaan, etten esitellyt kuin yhden valmiin työn. Se toinen on Mario-myssy ja väriltään tumman ruskea, joten sen kuvaaminen siirtyy valoisampaan ajankohtaan... Malttia ;)

24.12.2008

Lumetonta joulua...

Kiitoksia kaikille, edellisen postauksen, ihanista onnitteluista! Ne lämmittivät kovasti mieltäni :) Tämä oli siis kolmas tutkintoni, joten nyt viimeistään pitäisi olla varmuutta työnhaussa jos sellaiseen on vielä joskus tarvetta.

Olin tänäkin vuonna jouluaattona aamuvuorossa, joten saan jälleen nauttia kahdesta vapaasta (joulupäivät) keskellä viikkoa. Mikäs sen parempaa :)

Tähän piti tulla hauska lumessa telmimis-kuvatus, mutta täällä on taas valloillaan perinteinen varsinais-suomalainen joulu... Huoh. Onneksi kynttilät, läheiset ihmiset ja käsintehdyt lahjat lämmittävät mieltä, joten tämän kuvan myötä toivotan lukijoilleni lämmintä ja tunnelmallista joulua!

18.12.2008

Kuulumisia osa 2

Täällä on koettu jos jonkinlaista tapahtumaa ja sattumaa, sekä positiivisia että niitä vähemmän mukavia. Ehdottomasti paras juttu on kuitenkin ollut tämä:

Saa onnitella, nyt olen nimittäin ihan virallisestikin kaupan täti :D Nyt ei tarvitse mummujen ja pappojen supista, että "osaakohan se tyttö nyt asiansa vai meinaako se vaan." Aivan mahtava tunne, kun saa tehdä alaansa vastaavaa työtä! Monet sanovat, että kaupassa ollaan "vaan kassalla" ja sen ihan helppo homma. Huhheijaa, kyllä meillä jokainen tekee ihan kaikkea moppaamisesta raportteihin ja takavaraston laskemisesta hyllyttämiseen asti.

Toinen mukava asia oli kaverin koiran 14v synttärit, luit aivan oikein :) Lahjukseksi vein purutikkuja, emännälle suklaata ja lapsille, oman koirun näköisen, repun. Päivänsankarista ei valitettavasti saanut kuvaa, koska hänellä oli muuta tekemistä, nimittäin lahjojen laadun tarkistus maistelemalla :D

Lopuksi vielä kuva tulevasta, nimittäin joulupukin apulaisesta, joka odottelee kovasti lisää lunta ja pakkaskelejä. Reen vetämis-harjoitukset helpottuisivat kovasti jos tulisi "postikortti-maisema"-joulu.

Huomatkaa paketointi-materiaalit: sokeripaketin kääre, johon on painettu kuvioita ja Iltasanomien lööppi viime vuodelta kun Kimi voitti maailman mestaruuden :) Tänäkin vuonna päätin käyttää paketoinnissa vain materiaaleja, jotka ovat jo olleet käytössä.

Ps. melkein kaikki neulotut asiat ovat valmiita, mutta vielä jotain pientä ja villaista lämmikettä pitäisi tehdä...

30.11.2008

Marraskuun Sny-paketti


Suuri kiitos Snylleni, Hekulle, joka ilahdutti ja piti jännityksessä mainioilla paketeillaan :D Tässäkin paketissa on minulle uusia tuttavuuksia, koska olen kyllä silitellyt kyseisiä lankoja kaupassa, mutta en ole raaskinut ostaa. Väritkin menivät jälkeen nappiin, joten onnistuit taas!

Niin ja kyllä saat lähettää minulle sen Shetland Trianglen ohjeen, koska olen sitä jo jonkin aikaa havitellut.

25.11.2008

Terveisiä tossutehtaalta


Täällä ollaan oltu ahkeria ja tehty täytettä joulupukinkonttiin kohta neljän tossuparin verran. Valmista on tullut nopeasti, koska malli on todella helppo ja Pako on sopivan jännittävä sarja, jotta jaksoi katsoa koko kauden loppuun. Siskolle tiedoksi, että voisin lainata sen kakkoskaudenkin, koska tämä jäi niin jännittävään kohtaan...

Olen toki neulonut toisenlaisiakin lämmittimiä, nimittäin sukkia ja erilaiset tossut. Muutama muukin pieni lämmike pitäisi vielä tehdä, mutta ei niistä sen enempää etteivät saajat näe niitä ennen aikojaan ;)