13.12.2009

Viikon koirakuva: Ystäväni, Rakkaimpani



Hero 9v, vetreä agility-veteraani, kaverikoira ja näyttelykonkari

Kassu 2v, palloholisti ja reipas lenkkittäjä


Herkko 8v, kaverikoira, terveyslenkittäjä ja yksinäisyyden karkottaja


Tähän sopii mielestäni mainiosti lainaus, Miksi koirat ovat parempia kuin ihmiset?-julistuksesta, joka kuuluu näin:

"Koirat osaavat rakastaa uskollisesti, miettimättä, ilman kriisejä, ehdoitta. Kun maailma murjoo ja ystävät hylkäävät, sinua on vastassa iloinen hännänheilutus ja pomppiva tervetulotoivotus."

4.12.2009

Tervehdys joulukorttipajalta

Olen jo pari iltaa istunut olohuoneen lattialla suunnittelemassa tämän vuoden joulukortteja. Valitettavasti karvainen assari on ollut sen verran kiinnostunut luomisoperaatiosta, että on aika ajoin istunut tai maannut materiaalien päällä, joten kärsivällisyyttä tarvittiin, paljon. Välillä oli lattia kuorrutettu napeilla, liimapuikko täynnä karvoja tai sitten sakset kateissa maton tai assarin alla, huoh. Koiran omistajan pieniä iloja, kirjaimellisesti :D


Kärsivällisyys kuitenkin palkittiin, joten sain pari mallia aikaiseksi. Näistä se ajatus sitten lähti, olkaapa hyvät :)


Lämpöistä joulun odotusta, tunnelmallisia pakkaspäiviä ja ulkoilun täyteistä viikonloppua kaikille!

29.11.2009

Lankahamsterin koti

Lankahamsterin koti tuntuu kodilta vasta kun pehmoiset ovat hyvässä tallessa ja huolella silitelty. Neljän kuukauden ero tuntui aivan liian pitkältä, joten aina välillä piti käydä tarkistamassa, että ne voivat hyvin.

Voitte kuvitella miten hauskan automatkan koin, kun kuljettaja kertoi puhelimessa kaverilleen kuskaavansa laatikoittain lankaa, koska perheen naisimmeisellä on tarve tehdä käsillään :D

28.11.2009

Koko päivä koirailua

Terveisiä koirailun täyteiseltä reissulta! Olin Hero-haukun kanssa Turun Messukeskuksessa kansainvälisessä koiranäyttelyssä ja Kaverikoirien palkitsemis-tilaisuudessa.

Aamulla olimme näyttelykehässä mainiolla arvostelulla ja lopputuloksena vet eri 2 och samma på finska eli veteraaniluokan laatuarvostelusta erinomainen ja kilpailuarvostelusta toinen sija, joten ei lainkaan huonosti :) Veteraaneja oli vain kaksi, mutta kilpakumppanina oli jälleen kerran jo lähes kaiken voittanut koira, joten olen vallan tyytyväinen saavutukseemme!

Kehäsuorituksen jälkeen kävin viemässä kasvattajalle ne kuuluisat villasukat, jotka lupasin vaihtokauppana lenkkikamusta.

Sitten olikin vuorossa eväiden syöpöttelyä, kahvittelua, happihyppelyä ja muutaman tunnin odotus...

Väsyttävän odottelun jälkeen menimme vihdoin isoon kehään Kaverikoirien palkitsemis-tilaisuuteen.


Ainakin kuuluttajalla oli hauskaa kun hän luki ohjaajien kertomuksia palkittavista koirista. Herosta olin kirjoittanut muistaakseni seuraavaa: "Hero on uskollisesti kuunnellut vanhusten naisseikkailut, hevosvinkit ja leivontaohjeet, joten todella tärkeää työtä karvakamu tekee."


Meinasin muuten laittaa tuon mitalin Heron kaulaan, koska siinä lukee Kaverikoira. Ihmettelinkin, että mitä se palkitsija niitä ohjaajille laittoi :D

Pssst! Selvennyksenä mainittakoon, että blogissa koirailee kaksi Suomenlapinkoiraa. Vanhempien luona asustava on nimeltään Hero (yllä olevassa kuvassa) ja omani Herkko (profiilikuvassa ja villasukkiin vaihdettu), joten en yhtään ihmettele jos menette välillä nimissä sekaisin (allekirjoittanutkin tekee niin jatkuvasti) ;)

27.11.2009

Kasvin ripustaja

Vierailimme blogivuhkun kanssa Fammoni (farmor = isän äiti) luona ja jossain vaiheessa höpinää tuli puheeksi, ettei tätini ollut löytänyt hänelle sopivaa amppelia Turun keskustan putiikeista.

Mitä tekee käsillä näpertävä lapsenlapsi? No hän menee tietenkin lankavarastolle etsimään sopivaa amppeli-materiaalia, kaivaa ohjeen lehtien uumenista ja ottaa virkkuukoukun kauniiseen kätöseen. Eihän sitä nyt voi heti ensimmäisenä olla ostamassa sellaista, jonka voisi kenties tehdä itsekkin.

(Ai mikä luonnonvalo?! Valitettavan pimeää kuvaa taas luvassa, joten älkää antako haitata meininkiä. Kasvimallina orastavaa kasvua harrastava rönsyliljani)

Ohje: Moda 4/2008
Materiaali: Juuttinaru, menekkiä en tiedä tarkkaan, mutta uskoisin että alle ohjeen 200g.
Koukku: Viitonen
Muuta: Juutti on todella karvastavaa sorttia, joten jos haluat tehdä siitä jotain niin kehotan hankkimaan vaateharjan/tarrarullan ja pitämään vaatetusta johon ei niin helposti tartu huitulat. Eikä tuuletuksestakaan ole haittaa, koska karvapöly ottaa henkeen, joten juomatauot ovat paikallaan.

23.11.2009

Pientä pienelle

Pienokaisen peitto

Ohje: Omasta päästä isoäidin neliötä
Lanka: Novita Samos Lollipop, hitusen vajaa neljä kerää.
Koukku: Metallinen nro 4, joka on äidin vanha ja värjäsi sormet, mutta onneksi ei sentään lankaa!
Muuta: Tämä peitto oli mukava välityö sukkamaratonin välissä :) Kooltaan peittonen on vain 52 x 52 cm.

On se vaan hienoa kun ystäväiset lisääntyvät ja saa hyvän syyn kaivaa lankalaatikoita, suunnitella pieniä juttuja ja ennen kaikkea voi hyvillä mielin kenties ostaa lisää lankaa :D

15.11.2009

Viikon koirakuva: Inhimillinen

Tämän kuvan otin eräänä syksyisenä pakkasaamuna, kun luonto oli kauneimmillaan ja kamera (tällä kertaa kännykän) kerrankin valmiina kuvaamaan. Kuva on mielestäni yksi parhaimmista ottamistani, koska tunnelma on jotenkin niin hieno :)

Eikös ole inhimillistä, että janottaa kesken reippailun? Karvaista tuntui hiukan harmittavan ettei vettä saanut ihan niin helposti juotua, koska pakkasukko oli kovettanut sen.